Ihmisiä ei ole pirtissä. Inkeri istuu vanhusten kanssa vähän matkan päässä ahon rinteellä. Ahon toisessa päässä nuoriso valmistaa kokkoa. Jo saadaan kokko syttymään ja siihen yhä risuja lisää kannetaan.
— Ka, hei! huutaa Paavo kokon parhaillaan palaessa.
— Hei, hei! kuuluu metsän rinteeltä.
Naapuristosta tulee lapsia ottamaan osaa kokon polttoon. On oikein ihmettä, miten paljon on ilmestynyt kasvavaa kansaa noista korven komeroista, joissa Karjalan kansan rippeet vuosikausia ovat olleet kätkössä.
Vähän aikaa vielä katseltuaan lasten iloa lähtevät Pentti ja Inkeri pois. Leena menee kokon polttajien luo puhuttelemaan kylän lapsia. Jonkun ajan perästä koteutuvat kaikki.
— Kuuluu yhä tulevan miehiä pois sieltä itärajalta, alotti Leena, kun taas kaikki istuivat pirtissä. — Ja moniaita pakolaisiakin kuuluu päässeen kotiin pujahtamaan. On se monessa paikassa ilo, kun semmoinen tulee kotiin, jota ei ole osattu toivoakaan.
— Lieneekö tullut ketään tämän kylän väestä? kysyi Inkeri.
— Tuskinpa, vastasi Leena. — Tästähän ne vaan läpi kulkevat. Tän'iltana kuuluu tulleen sotapappi. Häntä ovat pyytäneet viipymään huomiseen ja pitämään jumalanpalvelusta Lieksan kentällä.
— Sielläkö kentällä, jonka luota ukko löysi sen majurin kultarahan? kysäisi Annaliisa.
Saatuaan myöntävän vastauksen juoksi tyttö Pentin luo ja katsoi häntä rukoilevasti silmiin.