— Vaan Risto se on sittenkin, intti Sanna — on se…
Lähinnä seisovat kuulivat heidän keskustelunsa. Sanat: — Risto, Risto on tullut, kulkivat miehestä mieheen, ja kaikki tunkeutuivat hänen ja Pentin ympärille.
— Minä tiesin, koetti Pentti selitellä, ja hänen äänensä oli niin omituisen epäselvä. — Rovasti sanoi… Jumalan tahto…
— Missä sinä olet ollut kaiken aikaa? kysyttiin miehissä.
— Hyväin ihmisten luona rajan toisella puolella, kuului vastaus.
* * * * *
Uudenkaupungin rauha on tehty. Sen hedelmiä huomataan jo Karjalan sydänmaillakin. Sodan iskemät haavat kasvavat vähitellen umpeen.
On taas Juhannuspäivä. Sormulan uusi tupa on valmis. Annaliisa levittelee lehtiä sen valkoiselle lattialle. Inkeri asettelee suurta kukkivaa tuomen oksaa nurkkaan kangaspuiden taakse.
Karjapiika, vanhin noista Tikka-vainaan lapsista, jolle Tuomas muinoin hätä vuosina kävi suolan viennissä, astuu tupaan.
— Nyt on Mansikki pihassa, sanoo hän.