Olipa Sannan suureen maineeseen toinenkin syy. Sattui näet joskus, vaikka ani harvoin, että hän joutui omituiseen mielentilaan, ja siinä ollessaan hän näki enemmän kuin muut ihmiset. Hän tiesi sanoa, mitä oli tapahtunut ja mitä tulevaisuudessa tuli tapahtumaan. Mutta maksun edestä tahi pyytämällä häntä ei saatu ennustamaan.
Sannaa odotettaessa kannettiin Niilo kentälle. Heikki meni ottamaan viikatetta maasta. Kun hän sitä kohotti, vilahti nurmen juuressa jotakin keltaista. Hän katsoi tarkemmin. Se oli pieni, pyöreä esine, melkein kuin nykyajan raha. Sitä oli luultavasti kannettu nauhassa, koska sen reunassa oli reikä. Oli siinä kuvakin. Kilpi ja siinä miekka ja ruoska, ristissä toinen toisensa yli.
Päällikön kasvot sävähtivat punaisiksi, kun hän näki rahan; mutta hänen jonkun matkan päässä seisova poikansa kalpeni. Kaikkien katse tähtäsi noita kahta. Talonpojat heittivät tuimia silmäyksiä isään ja poikaan; heidän kätensä vavahtelivat. Silloin astui Heikki raha kädessä päällikön luo, ojensi sen hänelle ja katsoi häntä vakavasti silmiin. Toinen otti rahan, silmät maahan luotuina.
Jo saapui Sannakin tyttärensä tyttären, Leenan taluttamana. Lieksalan emäntä oli mukana. Hän toi vaatteita kääreiksi. Hakumies kantoi ämpärillä kylmää lähdevettä.
Sanna istuutui mättäälle ja otti kaulastaan nauhassa riippuvan aivinaisen pussin ja hyvin pienen puuleilin. Pestyään vikaantuneen jalan käski hän Leenan kaataa leilissä olevaa nestettä haavaan. Pikku Leena oli useasti ollut isoäitinsä silmänä ja apulaisena. Hän täytti käskyn nopeasti, ja veri lakkasi kuin loihdittuna vuotamasta. Sitten otti Sanna pussista kaksi rasiaa. Toisessa oli rasvan näköistä voidetta. Sillä hän voiteli koko jalkaterän ja vielä pohkeenkin aina polveen asti. Toinen rasia oli täynnä hämähäkin verkkoja. Niillä Sanna kääri haavan ja niiden päälle pantiin sitten Lieksalan emännän tuomat kääreet.
Suurella tarkkaavaisuudella olivat läsnäolijat seuranneet Sannan joka liikettä. Siinähän sai kerran omin silmin nähdä tuon kuuluisan noidan taikatemppuja…..
Sanaakaan virkkamatta oli vanhus tehnyt tehtävänsä, hellästi ja varoen kuten äiti sairasta lastaan vaaliessa. Veri oli lakannut vuotamasta.
Mutta mikä »mahti» sen seisautti, siitä eivät katsojat olleet selvillä.
Esi-isämme hyvin tunsivat silmän lumousvoiman. He tiesivät, että ainoalla silmäyksellä saattaa »manata» kivut pois, että katseella voi »kääntää toisen silmät» niin, että hän näkee olot ja esineet siinä muodossa, jossa niitä tahdotaan hänelle näyttää. Puhuivatpa he vielä »pahoista silmistä», jotka panevat lapsen itkemään, karjan kitumaan j. n. e.
Tuollainen hypnotiseeraaja eli, niinkuin siihen aikaan sanottiin, loitsija sai kyllä verenvuodonkin silmänräpäyksessä seisahtumaan pelkällä katseellaan. Jos siis Sanna olisi ollut näkevä, niin väki hänen ympärillään olisi oivaltanut asian; mutta vanhuksella oli silmien sijalla vain syvät kuopat…