Hiljakseen pimenivät illat. Metsä oli kirjava ja tuoksui syksyä ja kosteutta. Karja palasi laitumelta aikaisin iltapuolella ja pyrki tyytyväisenä lämpöiseen navettaan yöksi. Iris samoili märkää metsää vasu käsivarrella ja kokoili sieniä. Polut olivat keltaisten lehtien peitossa, ja koreat punaiset kielonmarjat hohtivat kanervikossa. Taneli ja Mikko vetivät syysnuottaa, ja saavit täyttyivät kiiltävistä, hopeanhohtoisista kaloista.
Mutta sateella istui Iris isän työhuoneessa vinnillä. Sielläkin tuntui kostea syksynhaju, mutta Iris ei malttanut lähteä pois. Sillä isän kirjastossa oli monta ihmeellistä kirjaa, jotka kertoivat elämästä ja ihmisistä maailmassa niin viehättävästi, ettei niitä malttanut laskea käsistään, ennenkuin kirjaimet peittyivät hämärään. Silloin tyttö huoaten sulki kirjan ja laskeutui portaita alas tupaan. Siellä olivat jo toisetkin koolla. Sere kehräsi rukkinsa ääressä, Manta karttasi villoja, Taneli teki puhdetöitään.
Uunin pankolla kehräsi Killi tyytyväisenä, Pikku haukotteli sopessaan ovensuussa, ja Manta hyräili puoliääneen kansanlaulujaan, joita hän osasi lukemattomia. Iris istui Seren viereen jakkaralle, otti pienet karstansa ja yhtyi Mantan lauluun. Usein Sere keskeytti heidän joutavat loruviisunsa ja alkoi matalalla äänellä laulaa jotain virttä, johon muutkin yhtyivät.
Ja näin kului syksyinen ilta. — — —
Oli oltu vankina melkein viikon päivät saarella, kun ei jää vielä kantanut. Ikävöiden Iris katseli ulapalle. Kunpa jo pääsisi kulkemaan pitkin hohtavaa jääkantta, kiitämään kilpaa tuulen kanssa rannalta rannalle! Ja sata kertaa päivässä hän kysyi Tanelilta:
— Etkö luule jään jo kannattavan, Taneli?
— Ei kannata, vastasi Taneli.
Viimein, kirkkaana pyhäaamuna Taneli heitti laukun selkäänsä ja pyrki rautapääseiväs kädessään mantereelle postinhakuun. Kun hän palasi retkeltään, vakuutti hän, että nyt Iris huoleti sai sitoa luistimet jalkaansa ja kiitää minne tahtoi. Jää kyllä jo kesti.
Mutta sillä kertaa Iristä ei haluttanutkaan lähteä luistelemaan, sillä Tanelin postilaukussa oli hänelle osotettu kirje, joka pani hänen päänsä pyörälle. Kirje oli pankinjohtaja Heinoselta ja sen sisällys oli seuraava:
Rakas sisarentyttäreni Iris! Sinä olet jo minun ymmärtääkseni siinä iässä, että sinun pitäisi päästä kouluun ja saada kasvatusta. Olemme siis, tätisi ja minä, tuumineet, että sinä joulun jälkeen saapuisit Helsinkiin. Saat asua luonamme, ja toivon, että viihdyt kodissamme. Tätisi ja serkkusi tervehtivät sinua.