Enosi Kaarle Heinonen.
— Hyvänen aika, Sere, pitääkö minun lähteä kotoa pois? huudahti Iris kirjeen luettuaan.
— Mikäpä siinä muukaan auttaa? vastasi Sere hiljaa.
Iriksen täytyi heti juosta Mantan ja Mikon luo kertomaan suurta uutistaan.
Manta ei osannut mitään sanoa, päivitteli vain kädet esiliinaan käärittyinä. Mutta Mikko tiesi kertoa sisarestaan, joka oli naimisissa ajurin kanssa Helsingissä. Ja hän kuvaili Irikselle laajalti Helsingin ihmeitä, sellaisina kuin oli niistä sisareltaan kuullut, kun tämä viime kesänä oli ollut kotonaan käymässä.
Iris ja Manta kuuntelivat ihmeissään. Iristä oikein pelotti, kun piti sellaiseen kylään lähteä.
Heti joulunpyhien jälkeen alettiin valmistaa Iristä matkalle. Taneli oli jo syystalvesta veistänyt arkun ja maalannut sen korean siniseksi sekä kaivertanut siihen kirjaimet I.K.
Iris olisi suonut arkun värin hiukan tummemmaksi, mutta Taneli piti itsepintaisesti heleänsinisen puolta.
— Sen pitää olla sininen kuin taivas, intti hän selittämättä sen enempää, miksi niin piti olla.
Monasti oli Iris ennen ikävöinyt maailmalle, mutta nyt pyrki pelottamaan. Oli ikävä jättää Metsäpirtti, ikävä erota Tanelista ja Serestä.