— Se on käsittämätöntä. Olen pitänyt häntä silmällä, ja hän lähtee aina ennen meitä matkaan. Mutta missä hän aikansa viettää, on arvoitus.
— Etkö ole häneltä kysynyt? Sinuun hän luottaa.
— Ei tässä asiassa. Hän on mykkä kuin kala ja alkaa minua välttää, kun häneltä utelen. — Hannan lempeät silmät täyttyivät kyynelillä.
— Kuule, Hanna, meidän täytyy ottaa asiasta selkoa. Iris on niin ajattelematon. Ajattele, jos hänet erotetaan koulusta. Johtajatar on niin hirveän äkäinen hänelle. Entä neiti Hammar!
— Miten ottaa selkoa?
— Meidän täytyy vartioida häntä ja lähteä kotoa samaan aikaan kuin hänkin.
— Mutta sehän on vakoilemista. Ja vakoileminen on epäjaloa, vastusti Hanna.
— Niin, mutta kun se tapahtuu hänen omaksi hyväkseen, puolusti Kaarina.
Tytöt päättivät kumpikin pitää huolta siitä, ettei Iris tästä lähtien saisi myöhästyä koulusta. Seuraava päivä oli sunnuntai. Kaarinan täytyi aamulla mennä asemalle viemään kirjettä, ja kun hän kahdeksan aikana astui portaita alas, tapasi hän Iriksen porraskäytävässä hengästyneenä kuin nopeasta käynnistä ja läpimärkänä.
— Missä sinä olet näin varhain käynyt? kysyi Kaarina kummastuneena.