— Kävelemässä, vastasi Iris ynseästi.
Kaarinan aivot alkoivat taas askaroida. Tässä piili jokin salaisuus. Kävelemässä. Tällaisella ilmalla, kun vettä satoi kuin kaatamalla ja tuuli, niin että sateenvarjo tuskin pysyi pystyssä. Kiitti onneaan, kun pääsi raitiovaunuun.
Maanantaina tuli Iris muitten mukana ajoissa kouluun, mutta päivällisen jälkeen hän heti katosi.
Iltapuolella menivät Kaarina ja Elsa yhdessä rouva Heinosen ompelijattaren luo Pitkänsillan taakse. Juuri sillan päässä seisoi sanomalehtityttö kovalla äänellä huutaen sanomalehtiään kaupaksi.
Kun Kaarina ja Elsa tulivat tytön kohdalle, oli eräs työmies paraillaan ostamassa häneltä sanomalehteä. Tyttö vetäisi äkkiä huivinsa silmilleen ja pujahti nopeasti läheisen talon porttikäytävään. Hän ei muistanut ottaa mieheltä rahaakaan.
Mutta Kaarina ja Elsa katselivat toisiinsa kalpeina ja säikähtyneinä.
— Tunsitko? kysyi Elsa silmät pyöreinä.
Kaarina nyykäytti ääneti päätään.
— Kauheata, vaikeroi Elsa. — Mitä äiti sanoo ja Elin ja Ester? Ja täti Hammar! Hän lähettää varmaankin Iris raukan kasvatuslaitokseen, niinkuin hän joskus on uhannut.
Kaarina tarttui lujasti Elsaa käsivarteen. — Sinä et saa kertoa tästä kenellekään vielä, sanoi hän terävällä äänellä. Sinä et saa, muista se. Puhutaan ensin Iriksen kanssa ja otetaan asiasta selkoa. Lupaathan, ettet vielä puhu mitään?