Hanna katseli Erkkiä. Mitähän hän sanoo? Turhamaisuusko vai hyvä sydän voittaa! Hän tiesi, että Erkki oli turhamaisuuteen taipuva ja sen lisäksi arka toisten ivalle. Ja varmaan moni ihmettelee, että hän, luokkansa suosituin ja hauskin poika, on tuonut niin huonosti puetun tytön juhlaan.
Hetken Erkki epäröi, sitten hän iloiseen, hilpeään tapaansa huudahti:
— Hassutusta, Iris, tule sinä vain mukaan. Ei meidän pojat niin turhamaisia ole. Ja tärpätinhaju haihtuu kyllä ulkona.
Hanna loi Erkkiin katseen, joka sai tämän mielihyvästä punastumaan. Ja Mauno laski hiljaa kätensä veljensä olalle: — Oikein, veikko, se oli miehen puhetta.
Samassa soi ovikello ja Ulriika toi sisään suuren pahvilaatikon. Hänen poskensa hehkuivat:
— Irikselle, sanoi hän ja laski laatikon varovasti pöydälle.
— Irikselle! Mitä ihmettä! Merkillistä! Mitähän siinä on. Onko se oikein totta Irikselle? Avatkaa se pian! sateli yltympäriltä.
Mutta Sissi tanssi riemusta ja huusi käsiään taputtaen: — Minä tiedän mikä siinä on. Kultahame Irikselle niinkuin Tuhkimuksessakin.
— Sakset! komensi Elin. Hän avasi kartongin, ja ihme, kumma! Sissi oli oikeassa, laatikosta ei tosin sukeltanut esiin kultahame, vaan kevyt, ilmava valkoinen puku.
— Viehättävä! Ihastuttava! huudahtivat Elsa ja Ester.