— Hirveätä! Kuinka ikävä! Ettekö voi saada ketään muuta? kajahti Esterin ympärillä.
— Ei kukaan enää ennätä harjoittaa. Johtajatar on kovin pahoillaan. Kaikki kävi muutoin niin hyvin, köörit ja koko muu homma. Onneton Eva!
— Ehkä hän voi vielä parantua? sanoi Iris.
— Parantua! Hänellä on ankara angina, eikä siitä parissa päivässä parane. 39 asteen kuume.
Yleinen alakuloisuus vallitsi. Kaikki olivat jo ennakolta iloinneet juhlasta.
— Sysätäänkö koko juhla? kysyi Iris arasti.
— En minä tiedä. Ja mitä sinä sillä tiedolla oikeastaan teet? Et sinä kuitenkaan voi tulla sinne. Eihän sinulla ole pukuakaan, tokaisi Ester armottomasti.
Iris punastui ja painoi päänsä alas. Ei hänellä oikeastaan ollutkaan pukua. Hannan lahjoittama tanssiaispuku oli liian hieno sellaiseen koulujuhlaan. Alakuloisena hän päivällisen jälkeen hiipi pikku kopukkaansa ja istui matalalle jakkaralle. Entinen yksinäisyyden tunne valtasi hänet. Hannan äiti oli saapunut kaupunkiin, ja Hanna oli miltei aina hänen luonaan. Kaarina puolestaan oli alituisesti yhdessä Siiri Vuoren kanssa, joten Iris tunsi itsensä varsin hyljätyksi. Hän ajatteli Preciosaa, koditonta mustalaistyttöä.
— Oi, jospa saisin laulaa hänen osansa, huokasi hän taaskin.
Äkkiä hän hypähti pystyyn, puna kohosi hänen kasvoilleen.