Näin sanoen hän heittäytyi vaatteet yllä vuoteelleen ja käänsi selkänsä Maunolle.
— Erkki, riisuhan toki, sanoi Mauno. Mutta Erkki ei vastannut. Mauno tarttui hänen käteensä nostaakseen hänet ylös, mutta säikähtyi. Käsi oli tulikuuma, hän katseli tarkemmin Erkkiä, tuollaisena hän ei vielä koskaan ollut veljeään nähnyt. Posket punoittivat, hengitys oli epätasaista, ja kun hän aukaisi silmänsä, oli niissä sekava katse.
Mauno sai hänet töin tuskin riisutuksi ja kömpi sitten alakuloisena itse peitteen alle. Uni väisti hänen vuodettaan. Hän aavisti pahoja; jos pojat todellakin olivat särkeneet palokellon, koituisi siitä varmaankin ikävyyksiä. Rehtori oli hyvin ankara. Katkerasti moitti Mauno taaskin itseään siitä, että oli jättänyt Erkin yksin huonojen toverien joukkoon. Hän ajatteli vanhempiaan, joiden erityinen ylpeys Erkki aina oli ollut. Mauno, joka oli juro käytökseltään ja mitätön ulkomuodoltaan, oli aina saanut olla vähän kuin lapsipuolen asemassa. Sukulaiset, ystävät, opettajat, koulutoverit, kaikki suosivat Erkkiä enemmän. Ja Mauno myönsi, että Erkki ansaitsikin tämän rakkauden. Hän oli päivän poika, iloinen, kaunis, älykäs, ystävällinen ja avulias kaikkia kohtaan. Vain aniharva tunsi ja tiesi hänen varjopuolensa, hänen luonteenheikkoutensa, ajattelemattomuutensa ja turhamaisuutensa.
Mauno hymyili surumielisesti pimeässä. Hän sai usein vanhemmiltaankin kuulla moitteita siitä, että oli kateellinen veljelleen. Ja kuitenkin hän rakasti veljeään — kenties juuri hänen vikojensa tähden. Jos Erkki olisi ollut lujaluonteinen ja vakava, ei Mauno varmaankaan olisi pitänyt hänestä samalla lailla kuin nyt tietäessään, että veljen heikko luonne tarvitsi hänen tukeaan. Tuntui kyllä katkeralta, kun vanhemmat aina ja joka paikassa asettivat Erkin hänelle esimerkiksi ja suosivat häntä vanhemman veljen kustannuksella. Erkkikin laski usein pilaa kömpelöstä ja jurosta veljestään, mutta ylimalkaan oli veljesten suhde hyvä ja vilpitön.
Vasta aamuyöstä Mauno vaipui levottomaan uneen ja heräsi niin myöhään, että töintuskin ennätti kouluun. Erkki liikehti rauhattomasti vuoteellaan.
Mauno koetti saada häntä jalkeille. Erkki nousi haluttomana ja puki veltosti ylleen. Alakuloisina ja äänettöminä veljekset riensivät kouluun. — — —
— No nyt normaalilyseolaiset ovat keittäneet itselleen aika liemen, nauroi Aksel vahingoniloisesti päivällispöydässä.
— Mitä he ovat tehneet? kysyi Elsa heti.
— Ovat särkeneet palokellon ja saaneet palokunnan liikkeelle. Kun poliisit saapuivat paikalle, pötkivät he pakoon, mutta kyllä heidät vielä kiinni saadaan, se on varma.
— Mistä tiedät, että ne olivat narmaalilyseolaisia? kysyi Kaarina.