— Uppiniskainen vielä lisäksi, mutisi isä. Päätettiin, että Mauno heti matkustaisi kotiin maalle. Jos Erkin tila niin vaati, lupasi isä sähköttää hänelle.
Vaikea oli Maunosta lähteä pois sairaan veljensä luota, mutta olo Helsingissä oli sekin sietämätöntä. Heinoset, Sissiä lukuunottamatta, kohtelivat häntä halveksivasti, Kaarina vältti häntä silminnähtävästi. Iris sitävastoin sanoi rohkeasti kaikkien kuullen, että hänestä olivat opettajat pikkumaisia ja typeriä, kun tuommoisen pikku kepposen vuoksi viitsivät karkoittaa koulusta kelpo pojan.
— Tietysti, sanoi Ester halveksivasti kohottaen olkapäitään, — sinusta on kaikki, mikä sotii hyviä tapoja ja järjestystä vastaan, vain "pikku seikkoja".
Illalla ennen Maunon lähtöä hiipi Kaarina hänen huoneeseensa itkettynein silmin.
— Voinko auttaa sinua pakkauksessa? kysyi hän arasti.
— Et, vastasi Mauno lyhyesti. Kaarinan välttelevä käytös oli loukannut häntä syvästi. Mutta Kaarina ei lähtenyt. Hän ryhtyi muitta mutkitta työhön, Maunon ei auttanut vastustaa.
— Voi, Mauno, sanoi Kaarina äkkiä, kuinka surulliseksi kaikki on muuttunut. Hanna poissa. Erkki sairaalassa ja sinä —. Kyyneleet tukahduttivat hänen äänensä. — Kuinka uskallan kirjoittaa Hannalle tästä kaikesta, hän on niin heikko!
— Niin, Hanna, puhkesi Mauno melkein rajusti sanomaan. Jos Hanna olisi ollut täällä, olisi kaikki toisin. Silloin ei Erkki olisikaan. — Hän puraisi huultaan ja lensi tulipunaiseksi. Kaarinalta putosi käsistä kirja, jota hän juuri oli panemassa matkakoriin, ja hän tuijotti Maunoon. Miksi hän näin hämmentyi? Koko tilanne selvisi hänelle äkkiä. Hän tarttui Maunon käsivarteen ja tuijotti häneen kiinteästi.
— Mauno, mitä tarkoitat?
Mauno väisti hänen katsettaan, mutta Kaarina jatkoi kiihkeästi. — Se oli Erkki, eikä totta, se oli Erkki? Voi, olisihan minun pitänyt se heti arvata.