— Älä hassuttele, Maunolla hammastauti? Maunolla, jolla on hampaat kuin karhulla. Kuule, Yrjö, minä näen selvästi, että sinä salaat jotain minulta. Ja se kiihoittaa minua, voin saada kuumeen, lisäsi hän viekkaasti, — ja sitten tulen uudestaan sairaaksi, ja se on sinun syysi.
Yrjö pelästyi, häntä oli hyvin varoitettu kiihoittamasta Erkkiä.
— Mutta jos minä kerron, kiihoitut ehkä vielä enemmän, sanoi hän avuttomana.
— Ahaa, siinä piilee siis kuitenkin jotain, sano se heti. Tunnen jo kuumeen nousevan.
Yrjö oli onneton, kääntelihe, vääntelihe istuimellaan, mutta Erkki oli järkähtämätön. — No, se on tuon onnettoman palokellojutun tähden, mutisi hän viimein.
— Palokellojutun, mitä Maunolla on sen kanssa tekemistä? Erkki oli kohonnut istumaan ja katseli palavin silmin Yrjöä.
Epäröiden Yrjö alkoi kertoa. Erkin poskille kohosi punaiset täplät, ja hän hengitti kiivaasti.
— Mutta Maunohan on viaton, sopersi hän vaivoin.
Yrjö säikähti Erkin kuumeista olentoa.
— Kas niin, vaikeroi hän, — nyt sinä kuitenkin saat kuumeen. Voi, voi, että minä ollenkaan tulin. Lähden nyt, että pääset rauhoittumaan.