Kolmas soitto! Kyyneleet himmensivät Hannan silmiä. Siinä nyt seisoivat hänen talviset ystävänsä, joiden seurassa hän oli viettänyt niin monta päivänpaisteista hetkeä.
— Hanna, nyyhkytti Kaarina, — sinä unohdat pian meidät, kun saat nähdä niin paljon kaunista.
— En koskaan, vastasi Hanna.
Laiva irtautui rannasta, huiskutettiin nenäliinoja, huudettiin vielä viimeiset jäähyväiset, jotka hukkuivat koneitten ryskinään ja aaltojen kohinaan.
Pian oli laiva kaukana ulapalla. Hitain askelin lähtivät saattajat kaupunkiin.
— Kohta mekin eroamme, sanoi Kaarina Pohjolan pojille.
— Niin, mutta vain kesäksi. Syksyllä kyllä taas löydämme toisemme, vakuutti Mauno.
Erkki oli ääneti. Hän kaipasi suuresti Hannaa.
* * * * *
Henrik Klewe oli viikon päivät ollut matkoilla. Palattuaan hän ilmoitti Irikselle, että hän nyt oli hankkinut heille kesäasunnon. Parin päivän kuluttua heidän oli lähteminen.