Elin kohotti silmäkulmiaan.
— Siis täydellinen maalaisserkku?
— Kiireestä kantapäähän.
Elsa juoksi nauraen sisään.
— Voi, voi, Ester, mikä vahinko, ettet saanut nähdä Iriksen vaatevarastoa, kun hän tyhjensi arkkuaan. Siinä oli ainakin tusina paksuja, harmaita ja panajuovikkaita sukkia, karkeita palttinapaitoja ja mahdottoman suuria nenäliinoja, ne olivat melkein kuin meidän pyyheliinat. En ole maailmassa sellaista nähnyt.
— Kauheata! Hänet täytyy tietysti pukea uudestaan alusta alkaen.
Elsa nauraa tirskutti edelleen.
— Hän nousi ylös jo kello kuusi, ja kun hän ei osannut sytyttää sähköä, haparoi hän pimeässä ja kaatoi pesukannun ja pari tuolia. Huoneessamme on oikea Jerusalemin hävitys. Raukka istui pimeässä, kunnes Ester ja minä nousimme.
— Sitäpaitsi hän itki puolen yötä, niin etten saanut nukkua, äkäili Ester. — Minä en aio enää nukkua hänen kanssaan samassa huoneessa.
— Sinun täytyy kai muuttaa Elinin huoneeseen, koetti rouva Heinonen sovittaa.