— Lukea sisältä, Lutherin vähän katkismuksen ja hiukan suurtakin, vastasi Iris vakavasti.
Serkut purskahtivat raikuvaan nauruun. Enokin veti suunsa hymyyn. Mutta rouva Heinonen löi kätensä yhteen.
— Eikö mitään muuta! Oletko lukenut kieliä?
— En.
— Siinä tapauksessa täytyy sinun, suuren tytön, tulla ensimmäiselle luokalle.
— Ja minä olen jo toisella, sanoi Elsa mahtavasti.
— Ihme kyllä, tokaisi Aksel.
— Mutta eihän kaksitoistavuotiasta tyttöä voi panna ensimmäiselle luokalle, päivitteli rouva Heinonen.
— Älä hätäile, äiti, sanoi Elin. — Me neuvottelemme tästä Alina tädin kanssa. Kokeneena opettajattarena hän kyllä keksii neuvon.
Iltapuolella saapui neiti Hammar, rouva Heinosen serkku. Hän oli historian opettaja tyttökoulussa, laiha, teräväpiirteinen ja periaatteellinen kiireestä kantapäähän. Hänen teräksenharmaiden silmiensä katse näytti tunkeutuvan ihmisen sisimpään, ja hänellä oli erinomainen tapa lausua vastenmielisiä totuuksia lähimmäisilleen.