Elsa oli niin hyvillään saatuaan kirjeensä, ettei sen enempää torunut Iristä.
— Ullalta se on, siinä on Stjernfeltien vaakuna. Hän aukaisi kirjekotelon. — Tässä on kaksi kirjettä. Kas kummaa, toinen on Irikselle. Tuossa saat. — Hän alkoi lukea:
Elsa kulta! Vanhempani ovat luvanneet, että saan kutsua muutamia ystäviäni luokseni syntymäpäivääni viettämään. Olisin iloinen, jos sinun sopisi huomenna iltapuolella tulla luokseni. Lähetän myös kutsun serkullesi Irikselle. Toivon, että tuot hänet mukaasi.
Ystävällisesti Ulla Stjernfelt.
Elsa riensi arkihuoneeseen heiluttaen kirjettä kädessään.
— Olen saanut kutsun Ullalta, Iris samoin. Kuinka hauskaa!
— Mitä sanoit? Onko Iris myös kutsuttu? kysyi Elin kummastuneena.
— On, ajatelkaas kuinka kohteliasta, hän ei ole nähnyt Iristä kuin kerran, silloin kun hän tuli kaupunkiin.
— On kyllä, sanoi Iris. — Kerran, kun olin Kaivopuistossa hiihtämässä, oli hänkin siellä ajelemassa. Me puhelimme hetken aikaa.
— Miksi et ole siitä ennen kertonut, sanoi Elsa loukkaantuneena.