— En ainakaan minä, sanoi Elsa nostaen pienen nenänsä pystyyn.
— Entä Iris?
Iris aikoi poistua huoneesta, mutta Elsa sanoi pikkuvanhasti:
— Pysy täällä vaan, sinulle on terveellistä kuulla, mitä tyhmyyksiä olet tehnyt, niin tiedät toiste käyttäytyä paremmin.
Hän heittäytyi kiikkutuoliin ja alkoi kiivaasti keinua heilutellen siroja tanssikenkiin puettuja jalkojaan.
— Ensiksikin hän puhui niin rohkeasti sekä kenraalin että kenraalittaren kanssa, aivan kuin he olisivat koko elämänsä olleet tuttuja. Ja kun me sitten istuimme Ullan huoneessa ja kaikki Ullan hienot tyttötuttavat olivat koolla, kyseli Ulla kohteliaisuudesta tietysti vähän hänen elämästään maalla, ja silloin Iris alkaa kertoa oikein epähienosti kaikenlaista perunanotosta, nuotanvedosta, Serestä ja Tanelista ja kaikenmoista muuta moukkamaista. Minä istuin koko ajan kuin tulisilla hiilillä; arvaatte, ettei ollut hauska kuulla kaikkien Ullan ylhäisten tuttavien seurassa, kuinka talonpoikainen serkku minulla on. Maili Borg oikein nautti nöyryytyksestäni, huomasin.
Rouva Heinonen loi nuhtelevan katseen syylliseen. — Iris rukka, pitäisihän sinun ymmärtää, ettei semmoista kerrota.
— En minä kertonut muuta kuin totta, koetti Iris puolustautua.
— Onko sinun pakko kertoa kaikki, mikä on totta! puhkesi Ester kiivaasti sanomaan. — Me ja meidän seurapiirimme emme halua kuulla juttuja renkituvasta ja karjapihasta. Semmoinen ei kuulu hienoon käytöstapaan, se on sivistymätöntä. Mitä mahtoivatkaan kenraali ja kenraalitar ajatella meistä, joilla on sellainen serkku!
— Ei siinä vielä kaikki, jatkoi Elsa kielimistään. — Me istuimme juuri kauniissa ruokasalissa juomassa kahvia, Ullan täti, presidentinrouva, oli läsnä ja monta muuta hienoa rouvaa. Virvokkeita nauttiessamme soittaa miss Walker, Ullan englantilainen kotiopettajatar, meille. Hän soittaa hyvin kauniisti ja kaikki kuuntelevat. Äkkiä alkaa joku laulaa, ja kauhukseni minä huomaan, että Iris on noussut paikaltaan, seisoo missin tuolin takana ja huutaa minkä kurkusta saa.