— Riittää jo, Ester, sanoi pankinjohtaja vakavalla äänellä. — Iris rukka on käyttäytynyt sopimattomasti, siitä olemme kaikki yksimieliset, mutta nyt jätätte hänet rauhaan. Roomaa ei rakennettu yhdessä päivässä, ja Metsäpirtin pikku emäntä ei heti voi tottua seuraelämän sääntöihin. Menkää nukkumaan nyt, tytöt.
Kun Iris myöhemmin hiljaa itki vuoteessa onnettomuuttaan, kuuli hän pimeässä sipsuttavia askelia. Joku kohotti peitettä, hiipi hänen vuoteeseensa ja kietoi käsivartensa hänen kaulaansa.
— Oletko pahoillasi, Iris? kysyi Elsa itkunsekaisella äänellä.
— Olen, kuului Iriksen jyrkkä vastaus.
— Niin minäkin, ikävä, että kerroin äidille ja Esterille. Sinä olet varmaankin suuttunut minuun.
— Olen kyllä.
— Jos tahdot, kirjoitan Ullalle ja selitän, ettei aikomuksesi ollut paha. Minulla on niin kaunista ruusunpunaista kirjepaperia.
— Ester sanoi, ettei Ullan äiti enää koskaan anna minun tulla Ullan luo, nyyhkytti Iris.
Elsa oli ääneti. Hän oli tottunut luottamaan Esterin arvosteluun ja uskoi siihen sokeasti.
— Pidätkö sitten Ullasta paljon? kysyi hän hetkisen kuluttua.