— Miksi sinä, Ulla, oikeastaan niin paljon pidät Iriksestä? kysyi Elsa kerran hiukan kateellisesti.
— Hän on niin erilainen kuin muut tytöt, selitti Ulla avomielisesti. Te olette kaikki enemmän tai vähemmän samanlaisia, puhutte ja ajattelette niinkuin toisetkin. Iris on kuin hauska satu.
Sitä ei Elsa ymmärtänyt. Hän oli aina kuullut äidiltä ja sisarilta, että täytyy olla aivan niinkuin muutkin — — —
* * * * *
Kevätlukukausi alkoi jo lähetä loppuaan, Iris laski päivät siihen kuin hän pääsisi takaisin Metsäpirttiin. Hänen oli määrä ensin suorittaa tutkinto yhteiskoulun kolmannelle luokalle, ja sen jälkeen lähteä kesäksi kotiin Seren ja Tanelin luo. Neiti Salo oli hermostunut ja hoputti oppilastaan lukemaan, mutta Iris oli hajamielisempi kuin koskaan. Hänen oli mahdoton saada päähänsä mitään, kun kevätpäivä paistoi, posetiivi soitti pihalla ja puut alkoivat vihannoida.
Sisäänpääsytutkinto ei näin ollen onnistunut sen paremmin kuin että Iris sai ehdot matematiikassa ja ruotsissa.
— Pitääkö hänen, suuren tytön, joutua pikku tyttöjen pariin? päivitteli rouva Heinonen, kun asiaa pohdittiin perheen kesken.
— Ei suinkaan, sanoi neiti Hammar päättävästi. — Hän lukee kesällä ja suorittaa ehtonsa syksyllä. Neiti Salohan jää kaupunkiin kesäksi, joten Iris saa jatkaa hänen johdollaan. Ja minun luonani hän saa asua. Hän voi olla minulle avuksikin kesällä. Roosa täti tarvitsee suurta huolenpitoa nykyään.
— Mutta tytön piti päästä Metsäpirttiin kesäksi, koetti rouva Heinonen vastustaa. — Emmekö voisi lähettää neiti Saloa sinne?
— Se on aivan turhaa. Siellä tyttö ainoastaan villiintyy. Ei, rakas Selma, olkaamme järkeviä. Olet usein itse valittanut tytön huonoa kasvatusta. Sinä olet aivan liian pehmeä voidaksesi kasvattaa sellaista lasta kuin Iris. Minulla on nyt tilaisuus tehdä jotain hänen luonteensa kehitykseksi. Se on velvollisuuteni ihmisenä ja kristittynä äiditöntä lasta kohtaan, jota hänen oma isänsä niin surkeasti laiminlyö.