Arka, kömpelö käsi kosketti hänen hiuksiaan. Iris kohotti kyyneleisiä kasvojaan. Sissi seisoi hänen vieressään. Pikku tytön silmät olivat entistään pyöreämmät, ja hänen suupielensä värähtelivät. Kainalossaan hän kantoi suurta, kaunista nukkea.
— Älä itke, Iris, sinä saat minun syntymäpäivänukkeni. Minä panen sen nimeksi Ulla. Se oli ennen Doris, mutta nyt se on Ulla. Se on minusta niin Ullan näköinen.
Iris pyyhki silmiään.
— Kiitos, Sissi kulta, pidä sinä vain nukkesi. Sinä olet kovin kiltti. Hän kietoi käsivartensa Sissin ympäri. Pikku tyttö oli tahtonut uhrata kalleimpansa häntä lohduttaakseen. Iris tiesi, että Sissi rakasti nukkejaan kiihkeästi kuin äiti lapsiaan.
Sissi huokasi helpotuksesta. Oli todellakin ollut kauhean vaikeata luvata nukke Irikselle. Kummallista, ettei Iris siitä huolinut. Hän taputti hellästi serkun märkää poskea.
— Mehän voimme leikkiä sillä yhdessä. Sinä saat sen aina yöksi vuoteeseesi.
Kun Iris illalla väsyneenä surusta ja kyynelistä laskeutui levolle, täytyi hänen pakostakin naurahtaa. Sillä hänen vuoteellaan, pää tyynyllä makasi Sissin nukke jäykkänä ja punaposkisena katsellen häntä suurilla sinisillä silmillään.
— Rakas pikku Sissi, kuiskasi Iris. — En koskaan enää toru sinua, kun pistät nenäsi muitten asioihin.
Hän silitti nuken kähäräpäätä. Se oli eloton, mutta hänestä tuntui kuin olisi Sissin oma vaaleatukkainen pää levännyt hänen tyynyllään, ja nuken huulet puhuivat Sissin äänellä:
Älä itke, Iris!