Seitsemäs luku.
ANKARA VIERAS.
Kadut olivat likaiset, taivas harmaa ja vettä sataa tihutti tuon tuostakin. Siitä huolimatta sytytettiin joulukuuset suuressa kaupungissa kuten maallakin, ja joulu-ilo täytti mielen. Pankinjohtaja Heinosella vietettiin joulua samaan tapaan kuin rouvan kotona oli totuttu. Joulupäivällinen syötiin kello viideltä, sitten sytytettiin joulupuu, ja sen jälkeen jakoi isä suuresta korista lahjat ojentaen jokaiselle hänen lahjansa.
Joulukuusi oli komea, oli luovuttu vanhanaikaisista kynttilöistä ja poltettiin kuusessa pieniä kirjavia sähkölamppuja. Ne olivat kyllä koreita ja valaisivat hyvin, mutta itsekseen kaipasi kukin kynttilöiden lämpöistä joulutunnelmaa.
— Eikö totta, Iris, — näin komeata kuusta ei teillä ollut Metsäpirtissä? sanoi Sissi Irikselle, kun perhe istui piirissä isän ympärillä.
— Ei ollut, vastasi Iris ja vaipui mietteisiin. Sissi oli oikeassa. Komeammin täällä juhlaa vietettiin, mutta kuitenkin joulu tuntui enemmän joululta siellä. Juhlallisena metsä ympäröi taloa, maa oli valkoinen, taivas kirkas. Kuusikin oli vihannampi, vaikka ei niin korea. Lahjoja oli vain joku, pieniä, vaatimattomia nekin. Mutta tuvan pitkää pöytää kattoi valkoinen liina, lattialla oli tuoreita katajanoksia, ja katossa häilyi himmeli. Ja kun jouluvirsi hartaana kaikui Seren ja Mantan huulilta, Tanelin ja Mikon siihen yhtyessä, silloin tunsi, että oli joulu, siunattu, pyhä joulujuhla.
Rakas Sere, hyvä uskollinen Taneli. He olivat muistaneet häntä, lähettäneet kumpikin pienen lahjan, Sere parin valkoisia käsineitä, Taneli pienen sievän rasian, jonka hän itse oli veistänyt ja maalannut. Mantalta oli tullut korea joulukortti: "Onelista joulua doivotan Irikselle."
Iris oli myös lähettänyt Metsäpirttiin lahjoja. Enolta saamillaan joulurahoilla hän oli ostanut Serelle ompelurasian, Tanelille kaulahuivin ja Mantalle esiliinan. Hän kuvitteli mielessään, kuinka Taneli hiihtää mantereelle, ja kuinka uteliaat kaikki olivat näkemään käärön sisällystä.
Iris havahtui mietteistään.
— Iris, etkö huomaa!