Tyttö katseli hämmentyneenä ympärilleen. Eno ojensi hänelle paperikäärön.
— Saat itse avata.
Kääröstä tuli esiin sievä karvalakki.
— Sellaista sinä tarvitsetkin. Naapukkasi on kerrassaan kauhistuttava, sanoi Elsa. — Nyt sinun kanssasi kehtaa näyttäytyä kadulla.
— Ensin hänen kuitenkin pitää saada uusi talvipalttoo, mutisi Aksel. — Ehkä isä ostaa sipulle senkin, niin et näytä kerjäläiseltä. Hän kohtasi isän katseen ja vaikeni hämillään. Isä oli katsonut häneen niin oudosti, melkein surullisesti.
— Mikähän isäukkoa vaivaa tänä iltana? kysyi hän matalalla äänellä Eliniltä, joka istui hänen vieressään.
— En tiedä, hän ei ole kaltaisensa, olen tarkannut häntä koko päivän, vastasi tämä kuiskaten.
— Ehkä hän on sairas?
Elin näytti huolestuneelta. Hän rakasti isäänsä enemmän kuin ketään muuta maailmassa, eikä ollut epäilystäkään siitä, että isä oli viime aikoina ollut alakuloinen ja rasittunut.
Sillä aikaa kuin tytöt ihailivat joululahjojaan, silkkikankaitaan, hansikkaitaan ja pikku korujaan, seisoi Iris ikkunan ääressä. Joku kiersi käsivartensa hänen hartiainsa ympäri.