— Rouva Heinonen on oikeassa, olen ottanut selkoa tytön oloista. Paitsi enonsa perhettä ei hänellä ole ketään omaisia. Isän nykyisestä olinpaikasta en ole saanut tietoa, vaikka olen koettanut. Sen verran olen kuullut, että hän on konserttimatkalla Amerikassa.
— Mutta eihän voi vaatia, että me pidämme tytöstä huolta, sanoi rouva Heinonen kiivaasti.
— Rauhoitu, Selma, minä pidän huolta hänestä, sanoi neiti Hammar juhlallisesti. — Ei olisi kristitylle soveliasta jättää tyttö-rukka oman onnensa nojaan huonoine taipumuksineen. Minä maksan hänen puolestaan sinulle, sillä kotiini en häntä voi ottaa, hän häiritsee hiljaista elämäämme. Mutta minä pidätän itselleni oikeuden valvoa hänen kasvatustaan. En halua, että hän tulee yhtä hemmotelluksi kuin sinun omat tyttäresi, Selma.
— Mitä puhut, Alina! Ovatko minun tyttäreni hemmoteltuja? Kaarle tosin hemmotteli Iristä, se on totta, mutta minä olen aina ollut ankara äiti.
— Niinkö, sanoi neiti Hammar kuivasti. — Minun tahtoni on, että tytöstä kasvatetaan vakava, velvollisuutensa tajuava ihminen. Hänen täytyy oppia tekemään työtä ja ymmärtämään, että hän elää toisten armoilla. Olen tutkinut hänen luonnettaan ja huomannut, että hän suuresti muistuttaa isäänsä. Hän on kiihkeä, uppiniskainen ja ajattelematon kuten isäkin, ilman siveellistä ryhtiä ja pontta. Minun velvollisuuteni on karsia nämä viat hänestä pois. Enkö ole oikeassa, kamreeri Vuori?
— On tietysti tärkeätä, että tyttö saa hyvän kasvatuksen, ja siinä suhteessa te, neiti Hammar, varmaan olette kokeneempi kuin moni muu, vastasi kamreeri. — Mutta kun hän katseli päättäväisen neidin kylmiä silmiä ja kovia piirteitä, ei hän voinut mielessään olla säälimättä pikku metsälintua, jonka hän niin onnellisena oli tavannut yksinäisessä saarikodissa.
— Tyttöraukka! huokasi hän itsekseen.
Sillä aikaa kuin isän huoneessa neuvoteltiin perheen kohtalosta, istuivat nuoret arkihuoneessa. Sissi oli mennyt levolle, mutta toiset olivat liian kiihdyksissään voidakseen ryhtyä mihinkään. Ester ompeli näön vuoksi suruharsoa puseroonsa, Aksel oli lukevinaan läksyä, mutta säpsähti ja kuunteli pienintäkin liikettä viereisestä huoneesta. Elsa teki lakkaamatta kysymyksiä, joihin Ester hermostuneena vastasi.
— Olemmeko nyt köyhiä, Ester?
— Olemme