— Pitääkö meidän panna palvelijat pois ja itse pestä astiamme ja lakaista?
— En minä tiedä.
— Minun täytyy kai käydä yhtä huonoissa vaatteissa kuin Tyyne Virta meidän luokalla. Hänenkin äitinsä on leski, ja saksankielen opettaja antaa hänelle usein vanhoja vaatteitaan. Hän ei sitä ole kertonut, mutta Maili sanoi nähneensä neiti Mellinin päällä saman silkkipuseron, jota Tyyne käyttää koulussa. Kauheata, jos minunkin pitää ruveta käyttämään opettajien vanhoja vaatteita.
— Ole lörpöttelemättä, tiuskasi Aksel.
— Maili ei enää varmaan välitä minusta, huokasi Elsa. — Tyyne Virtaa ei kukaan kutsu tanssiaisiin eikä syntymäpäiville.
Ester tunsi piston sydämessään.
— Niin, Elsa-rukka, sanoi hän katkerasti. — Me saamme nyt nähdä, kutka ovat todellisia ystäviämme. Köyhää ei kukaan imartele.
— Kenties tytöt ovat niin hassuja, että antavat varallisuuden vaikuttaa, sanoi Aksel. — Pojat eivät ainakaan sitä tee. Tapasin Pohjolan pojat tänään, ja molemmat olivat minulle entistään ystävällisemmät. Erkki pyysi minua käymään luonaan.
— Erkki on hieno poika, sanoi Elsa.
Keskustelun aikana istui Iris äänetönnä matalalla jakkaralla pää käsien varassa. Hän oli niin alakuloinen, ettei kuullut toisten puheesta mitään. Enon kuoleman jälkeen hän tunsi itsensä merkillisen vieraaksi perheessä. Häntä ei kohdeltu enää kuin läheistä sukulaista, pikemmin kuin vierasta. Hän ymmärsi olevansa liikaa nyt, kun perheen raha-asiat olivat horjuvalla kannalla. Hän olikin päättänyt lähteä takaisin kotiin, jos täti Heinonen vain suostuisi. Hän ikävöi Seren hiljaista osanottoa ja Tanelin turvallista olentoa.