Riihimäellä astui heidän vaunuosastoonsa vanha lihava rouva, molemmat kädet täynnä myttyjä ja laukkuja. Pienillä vetisillä silmillään hän turhaan etsi istuinsijaa itselleen, koko vaunussa ei ollut ainoatakaan tyhjää paikkaa. Kaarinan uusi tuttava nousi silloin nopeasti ja luovutti Kaarinan suureksi mielipahaksi kohteliaasti hymyillen paikkansa rouvalle, joka läähättäen heittäytyi siihen.
Kaarinaa hävetti, ettei hän ollut ymmärtänyt olla yhtä huomaavainen. — Ja nyt hän kadotti päällepäätteeksi hauskan matkatoverinsakin. Heillä olisi voinut olla niin hauska vielä nämä pari tuntia, ennenkuin saavuttiin Helsinkiin. Nyt sitävastoin joutui Kaarinan matkatoveri istumaan kahden laihan naisen viereen, jotka näyttivät kauhean ikäviltä ja kuivilta. Ja lihava rouva — ei hänkään näyttänyt erittäin hauskalta.
Rautahepo iski kiivaasti eteenpäin, se ei enää seisahtunut asemilla, kiiti vain ylpeästi ohitse — kohta oltiin Helsingissä. Kaarinan ajatukset alkoivat askartaa tulevaisuudessa.
Olisikohan Elsa häntä asemalla vastassa? Ja vieläkö hän pitää Kaarinasta yhtä paljon kuin kesällä?
Elsa oli Kaarinan ensimmäinen "paras ystävä". He olivat tutustuneet toisiinsa kesällä, jolloin Elsa oleskeli pari kuukautta pappilassa. Pappilan Maiju oli Elsan luokkakumppani — ja Maijun vanhemmat olivat pyytäneet Elsaa luokseen, jotta Maiju häneltä oppisi ruotsia — Maiju kun oli heikko ruotsissa. Maiju ja Kaarina olivat ennen olleet hyviä ystäviä, mutta Elsan tultua oli Maiju joutunut kerrassaan syrjään. Eikä se kumma ollutkaan. Maiju oli niin hidas ja kömpelö, niin yksitotinen — Elsa iloinen ja ystävällinen, soma ja herttainen. Kaikki hänessä oli sievää, hänen vaalea olkihattunsa, liehuvat kiharansa, pukunsa ja sirot kenkänsä.
Ihme, ettei isä oikein hänestä pitänyt. Se oli Kaarinasta käsittämätöntä.
Hän ihan vastustamalla vastusti, kun Elsa ehdotti, että Kaarina tulisi heillä asumaan koulu-aikansa. Elsan äiti piti näet täysihoitolaisia Helsingissä. Oikein kyynelsilmin sai Kaarina rukoilla, ennenkuin isä suostui.
Oulunkylä kiiti ohitse, Fredriksberg samoin — jo näkyi Töölönlahti ja vilkkuvat tulet sen rannoilla. Kaarinan sydäntä puristi.
Juna hiljensi vauhtiaan, seisahtui. Oltiin Helsingissä.
Kovassa ihmistungoksessa oli Kaarina miltei hätääntyä. Olipa onni, että isä niin itsepintaisesti oli kieltänyt häntä ottamasta junaan muuta kuin pienen käsilaukun ja hatturasian. Nyt hänen oli paljon helpompi liikkua. Hän katseli ympärilleen ja tunsi itsensä kovin hyljätyksi ja yksinäiseksi. Ei Elsaakaan näkynyt. Kurkkua tuntui kuristavan.