— Mitä tämä merkitsee? Minä soitan, soitan, eikä kukaan tule avaamaan. Viimein tapaan portaissa Ulriikan, joka tulee kirkosta, ja pääsen keittiön kautta sisään.
Alina täti seisoi kynnyksellä. Hänen esiintymisensä aikaansai huomattavaa hämmästystä. Kaarina ja Hanna vaihtoivat hätäisen silmäyksen. Mauno yski hämillään.
Amanda täti oli noussut pystyyn ja astui ovea kohti ikäänkuin lähteäkseen.
— Neiti Hammar, rouva Petander, esitti Aksel.
— Kuinka! huudahti Alina täti. — Ei suinkaan vaan Amanda Petander Jyväskylästä! Sehän oli odottamaton ilo. Emme ole tavanneet toisiamme pariinkymmeneen vuoteen. Sinäpä olet lihonut.
— Niin olen, Alina kulta, vuodet, vuodet. Ne eivät säästä meitä vanhoja. Mutta nyt minun täytty rientää. Jääkää hyvästi, kaikki nuoret ystävät. Hyvästi, Alina kultta.
Hän syleili nopeasti neiti Hammaria.
— Mutta älähän kiirehdi, Amanda, minä joudun heti mukaan. Täytyyhän meidän saada jutella.
— Voi, rakas ystävä, minulla on kova kiire. Amanda tädin ääni oli hätäinen, ja hän näytti kovin hermostuneelta.
— Minä lähden saattamaan rouva Petanderia, sanoi Mauno. Astuessaan Kaarinan ohi hän kuiskasi: — Tuossa on, koeta pidättää häntä.