— Näetkös, minä tahdoin olla itsenäinen ja seisoa omilla jaloillani, selitti hän tärkeän näköisenä.
— Itsenäinen! Tyttöjen ei tarvitse olla itsenäisiä, murahti Mauno.
— Ohoo, herra normaalilyseolainen, siinä suhteessa uskallan olla eri mieltä kanssasi. Me opimme yhteiskoulussa aivan toista.
— Pötyä! Onko sinulla ollut mitään iloa itsenäisyydestäsi tänä kesänä?
Kaarinan kasvojen ilme kävi vakavaksi.
— Iloinen ei tämä kesä tosin ole ollut, mutta luulenpa, että olen oppinut jonkin verran uusia elämänarvoja.
— Tuo on vain tuommoisia kirjoista opittuja puheenparsia, väitti Mauno kiusoitellen.
— Sinä olet aivan yhtä maunomainen kuin ennenkin, mutta älä nyt viitsi enää torua minua, olen ilmankin saanut maistaa nuhteita tänään.
— Niin, sen kyllä arvaan, huudahti Mauno tulistuen. Rouva Tulla ei näytä erittäin lempeältä. Onko hän todellakin uskaltanut torua sinua?
— Uskaltanut, naurahti Kaarina. Mutta Mauno kuuli hänen naurussaan pidätettyjä kyyneliä.