— Merkillinen pariskunta, mutisi hän, vuohi näyttää melkein siltä kuin jos neekeri olisi pukeutunut valkoisiin ja pannut tärkkikauluksen kaulaansa.
Mutta ääneen hän sanoi: — Maisterilla on hauskan näköinen vuohi, se tuo mieleen jonkin satyyriolennon muinaiskansojen jumaluustarustosta.
Maisteri oli epäluulolla tarkastanut vieraita poikia, hän oli tottunut siihen jo opettajana ollessaan, että vallattomat pojat tekivät hänestä pilaa. Mutta kun hänen mieliainettaan, historiaa, kosketeltiin, suli hänen jäykkyytensä.
— Niin, sanoi hän, Klio on merkillinen vuohi, viisas ja säyseä, merkillisen säyseä. — Tässä osoitti Klio säyseyttään sillä, että huomatessaan tien reunalla perunamaan, seisahtui kuin kiinnikasvanut yhteen paikkaan ja sitten itsepintaisesti hiljakseen alkoi pyrkiä kielletylle alueelle. Kesti jonkin aikaa, ennenkuin yhteisvoimin saatiin niskoitteleva elukka jälleen talttumaan.
— Vai niin, jatkoi maisteri äsken katkennutta keskustelua, nuoret harrastavat nähtävästi historiaa.
— Minä olen kyllä myöskin innostunut historiasta, puheli Erkki, mutta tämä vanhempi veljeni on oikea ammattimies sillä alalla.
Maisteri ihastui ja iski heti Maunoon ryhtyen hänen kanssaan pohtimaan historiantutkimuksen viimeisiä tuloksia. Mauno kuunteli kärsivällisesti historioitsijan hiukan pilventakaisia väitelmiä, mutta myönteli itsekseen, että maisteri oli viisaampi kuin hänen omituinen ulkonäkönsä ja hajanainen puhetapansa antoi luulla.
Plotina oli iloissaan nähdessään isänsä innokkaassa keskustelussa vieraiden kanssa, mutta Kaarina huomasi heti tytön hermostuneesta käytöksestä, että jotakin oli vinossa.
— Mikä sinun on? kysyi hän, kun olivat kahden kesken Plotinan pienessä huoneessa.
— Oi voi, valitti Plotina, sain eilen kirjeen tädiltäni, hän ilmoittaa saapuvansa tänne huomenna.