— Sinä, Fransiska, et näitä asioita käsitä. Meille tulee nyt paljon laajempi seurustelupiiri, kun papasta on tullut kunnallisneuvos. Ja sitäpaitsi ei ole hienoa asua tällaisessa puotirakennuksessa. Minun hermoilleni käy tuo alinomainen puotikellon helinä ja kaikenmoinen sekalainen haju, mikä sieltä tulvii.
— Sikestä olisi kai mukavinta asua savupirtissä, puuttui Isabella puheeseen.
— Ja sinusta keisarinlinnassa, tiuskasi nenäkäs ääni.
Oven suussa seisoi äskeinen kesakkoinen poika, joka oli jäänyt toimittamaan Kaarinan matkatavaroita laivalta.
— Sinulla ei ole täällä mitään asiata, Manne, mene matkoihisi siitä viisastelemasta. Likaat vain puhtaat matot pölyisillä jaloillasi, torui Isabella veljeään.
— Antakaa anteeksi, armollinen neiti, että uskallan lähestyä jalosukuisuuttanne, mutta minun oli määrä tuoda tämä matkakori ylös. Ja suutarin raskas kori se olikin.
Hän lennätti kannettavansa keskelle lattiaa vihaisesti ja pälyi syrjäkarein Kaarinaan.
— Kiitos kaunis, sanoi Kaarina ystävällisesti, ikävä, että sinulla on ollut niin paljon vaivaa tavaroistani.
— Viis minä vaivoista, murahti poika, olen minä raskaampiakin kuormia kuljettanut, mutta se minua harmittaa, kun pitää kantaa retuuttaa kaupunkilaismamsellien hetaleita.
— Armand, älä puhu sopimattomasti, nuhteli rouva Tulla. Olisit käskenyt Villen kantamaan koria.