— Haetko Kingin historiaa, isä? Sinullahan oli se juuri aamulla.
— Niin, niin minä selailin sitä aamulla ja nyt se on poissa. Sinä olet tietysti korjannut sen järjestysinnossasi.
Plotina hymähti luoden veitikkamaisen katseen Kaarinaan.
— Isä hävittää usein tavaroitaan ja syyttää sitten minun järjestysintoani. Ikäänkuin pölyriepu ja huisku saisi lähestyäkään hänen huonettaan.
Hän alkoi auttaa isäänsä kirjan etsimisessä, tuolit tyhjennettiin moneen kertaan kirjoista ja papereista, kirjoituspöytälaatikot, yksinpä paperikorikin puurrettiin juurta jaksain, vaikka oli mahdoton ymmärtää, kuinka laaja historiallinen teos voisi sopia paperikoriin. Mutta Mökin hajamielisille ja epäkäytännöllisille asukkaille ei sellainen mahdollisuus nähtävästi ollut mikään mahdottomuus. Sillä aikaa kun isä ja tytär näin touhusivat, porisi ja kiehui kahvipannu tulella voimiensa takaa kummankaan heistä kiinnittämättä siihen rahtuakaan huomiota.
— Kyllä se nyt kuohuu aivan tyhjiin, ajatteli Kaarina, hyökkäsi keittiöön, nosti pannun syrjään ja vähensi tulta. Kun hän palasi huoneeseen, oli isäntäväki yhä vielä etsimispuuhissa lainkaan huomaamatta hänen poissaoloaan. Äkkiä Plotina katosi ulos ja palasi hetkisen kuluttua tyytyväinen ilme kasvoillaan ja kadonnut kirja kädessään.
— Tässähän se on, isä kulta. Sinulla oli se mukanasi aamulla, kun lypsit Klioa. Etkö muista!
— Totta tosiaan, maisteri iski kämmenellään otsaansa. Olemme hiukan hajamielisiä, Plotina. Hän näytti kirjaa Kaarinalle. Tämä on aivan erinomaisen huvittava kirja, nuori ystäväni. Voin vakuuttaa, etten ummistanut silmiäni sinä yönä, jolloin rupesin sitä lukemaan. Ja ajatelkaas, että saatoin unohtaa sen pihalle. Klio olisi voinut syödä sen suuhunsa, niin, Kliokin voi olla ahne historialle — hän nauraa hohotteli sukkeluudelleen. — Se on kiltti vuohi, mutta ymmärtää perin vähän tieteitä. Apteekkari antoi sille koiruuksissaan nimen Klio, se on tosin pyhän asian häpäisemistä, mutta kun koko kirkonkylän väki sanoo sitä Klioksi, on se saanut pitää nimensä.
— Kahvi on pöydässä, ilmoitti Plotina.
— Kiitos, kiitos, pikku filosofini, hymyili isä. Arvaatteko, miksi hänen nimensä on Plotina? kysyi hän äkkiä kääntyen Kaarinan puoleen.