— Olen hyvin innostunut historiaan, vastasi Kaarina ujosti.
Maisteri nyökäytti pörrötukkaista päätään.
— Se on hyvä se, se on hyvä. Maailmassa ei ole mitään korkeampaa kuin historia, varsinkin itämaiden historia. Assyyrialaiset, babylonialaiset ja egyptiläiset! Voi, pikku neiti, mitä ihmisiä! Me olemme kuin kääpiöt heidän rinnallaan, me nykyajan lapset. Eikö totta?
— Niin he olivat kyllä viisaita, mutisi Kaarina.
— Minulla on erittäin nerokkaasti kirjoitettu teos, joka käsittelee babylonialaista ja assyyrialaista kulttuuria. Teidän pitäisi nähdä se, pikku neiti, se on täällä huoneessani.
Kaarina seurasi innostunutta maisteria seuraavaan huoneeseen. Maisteri alkoi etsiä kirjahyllyltään luvattua kirjaa, ja sillä välin Kaarinalla oli aikaa tarkastaa huoneessa vallitsevaa miltei järjestelmällistä epäjärjestystä.
Iso kirjoituspöytä oli tykkänään paperien, sanomalehtien, käsikirjoitusten ja kirjojen peitossa, siellä täällä vain törrötti jokin mustepullo, kynttiläjalka tai kynäteline paperien keskeltä kuin majakka myrskyisellä merellä. Lattialla pöydän vieressä oli läjä paksuja kirjanidoksia, kirjoja oli tuoleilla ja pienellä kuluneen nahkasohvan edessä seisovalla pöydällä, jolla sitäpaitsi oli koko joukko vanhoja savukelaatikoita kannet auki ja täynnä herneitä, papuja ja muita keittiökasvien siemeniä. Niiden vieressä oli puutarhasakset, veitsi sekä pieni istutuslapio. Maisteri harrasti nähtävästi puutarhatyötä tasan tieteiden kanssa.
— Plotina, Plotina! huusi maisteri kärsimättömänä, minä en löydä Kingin historiaa. Hameväki, lisäsi hän kääntyen tuttavallisesti Kaarinan puoleen, sotkee aina papereitamme ja kirjojamme, järjestystä muka pitää olla. Järjestystä! Hän pudisti halveksivasti päätään.
Kaarina puri huuhaan salatakseen hymyään. Hänen silmänsä eivät tosiaan keksineet minkäänlaista järjestyksen alkuakaan huoneessa. Hyllyjä ja kirjoja peitti paksu pölykerros.
Plotina riensi sisään.