Pihalla ei ollut muita kuin vuohi, joka tyytyväisenä seisoi lieassa pureksien horsmia. Kaarinalla oli tilaisuus tarkastaa pikku kasvitarhaa, ja hän teki sen asiantuntijan silmällä, sillä Lanterissa kaikki perheen jäsenet harrastivat kasvitarhanhoitoa. Mielihyväkseen hän huomasi pikku palstan olevan erinomaisessa kunnossa. Rikkaruohot oli tarkoin kitketty, porkkanat seisoivat suorina yhtä pitkän välimatkan päässä toisistaan, hernekepit olivat mallikelpoisessa rintama järjestyksessä, pavut ja punajuuret reheviä.
— Siistiä väkeä, mutisi hän kolkuttaessaan ovelle. Ovikelloa ei ollut.
Plotina tuli avaamaan. Hän näytti hämmästyneeltä nähdessään tulijan, Kaarinasta tuntui miltei siltä kuin hän olisi ollut epämieluisa vieras.
— Häiritsenkö? kysyi hän. Minulla oli vapaa iltapuoli, ja teki mieleni tulla teitä tervehtimään.
— Olet hyvin tervetullut, sanoi Plotina ujosti.
Heti sisään astuessaan Kaarina huomasi, ettei huoneessa vallitseva järjestys lainkaan vetänyt vertoja puutarhan siisteydelle. Pikku rakennus sisälsi kolme huonetta ja niistä oli jokainen enemmän tai vähemmän kirjojen ja paperien hallussa. Puulaatikolla oli nidos Tietosanakirjaa, astiainpesupöydällä sanomalehtiä levällään; näki, että lukuharras pikku emäntä oli astioita pestessään vilkaissut lehteenkin. Keittiön viereisessä huoneessa, jossa Kaarina arvasi Plotinan asuvan, riippuivat ikkunaverhot vinossa, vuodepeitteelle oli heitetty pari paksua kirjaa ja kiikkutuolimatosta törrötti pumpuli esiin vuorin ja päällyksen välistä.
— Istuhan tähän kiikkutuoliin, pyyteli Plotina, minä pistäydyn vähän keittiössä, isä on kamarissa kirjoittamassa.
Kaarina istuutui, otti yhden vuoteella olevista kirjoista ja alkoi sitä selailla. Se oli laaja historiallinen teos, ja Kaarina, joka erityisesti harrasti historiaa, syventyi siihen pian.
Hiljainen rykiminen sai hänet luomaan silmänsä ylös. Maisteri seisoi ovella silmälasit kädessä ja katseli vierasta hieman oudoksuen. Kaarina nousi ylös tervehtiäkseen, samalla solui kirja hänen sylistään maahan. Hämillään anteeksi pyytäen hän kumartui ottaakseen sen ylös, mutta maisteri olikin kyykistynyt ja piteli jo kirjaa hellävaroen sylissään.
— Ahaa, sanoi hän raukeasti hymyillen, pikku neiti tutkii Meyerin Geschichte des Altertums. Se on hauska kirja, hyvin hauska, vai mitä arvelette?