Maisteri loi häneen säälivän silmäyksen ja pudisti pettyneenä päätään.
— Ei, ei, nuori ystävä, sanoi hän huoaten, Marcus Aureliuksen puoliso oli oikea pahanpäiväinen letukka. Trajanus, tuo karkea, oppimaton sotilas, oli se mies, jolle jumalat olivat suoneet puolisoksi vanhan ajan helmen, hyveellisen ja viisaan Plotinan. Hän harrasti filosofiaa ja tieteitä koko sydämestään, ja hänen ansionsa oli, että tieteitä harrastava Hadrianus valittiin keisariksi Trajanuksen jälkeen. Senpä vuoksi minä, kun rakas vaimoni lahjoitti minulle tytön, annoin hänelle nimeksi Plotina siinä toivossa, että hänestä kerran tulisi yhtä viisas ja hyvä nainen kuin hänen ruhtinaallinen kaimansa kerran oli ollut. Ja se hänestä on tullutkin. Jumala suokoon, nuori ystäväni, että hän kerran elämässään saisi iloa murto-osankaan siitä, mitä hän on tuottanut köyhälle, yksinäiselle isälleen. Maisteri räpytti silmiään liikutettuna, kyynelet eivät nähtävästi olleet kaukana.
— Kuka puhuu köyhästä, yksinäisestä isästä? sanoi Plotina iloisesti ja astui sisään kantaen hyvin mustaa ja tummunutta kahvipannua. Meitähän on kaksi, isä kulta, ja Klio kolmantena sekä sen lisäksi kaikki vanhat historian suurmiehet täällä hyllyillä ympärillämme. Sellaisessa seurassa ei olla yksin.
— Totta, totta tyttöseni, vakuutti isä hymyillen. Mutta etkö luule, lisäsi hän luoden neuvottoman katseen kahvipannuun, että pannun pitäisi olla hiukan kirkkaampi? Äidin eläessä se oli kirkas kuin kulta.
— Niin, en ymmärrä, kuinka muut ihmiset saavat pannunsa pysymään kiiltävänä, valitti Plotina. Minä kyllä pesen sitä aina väliin saippualla ja harjalla, mutta ei se kiillä ollenkaan niinkuin esimerkiksi täti Saarisen pannut.
— Minä luulen, että se on silloin tällöin keitettävä tuhassa ja hangattava hiekalla, sanoi Kaarina. Niin meillä tehdään.
— Täytyy koettaa, sanoi Plotina ja maisteli hajamielisen näköisenä kahviaan. Mutta eikö teistä tämä kahvi maistu hiukan omituiselta?
— Sinä olet varmaan unohtanut panna siihen kahvijauhot, huomautti Kaarina ujosti.
Plotina katsahti häneen hämmästyneenä.
— Niinpä tosiaan taisin tehdä, suokaa anteeksi, tässä on vain porovettä. Menen heti paikalla keittämään uutta.