Hän otti pannun ja hävisi keittiöön.
— Trajanuksen puolison ei varmaankaan itse tarvinnut keittää kahvia, huokasi maisteri puolittain leikillä. Hänellä oli palvelusväkeä yllinkyllin. Kunpa minäkin saan kustantajan uudelle historialliselle teokselleni, voin ehkä hankkia Plotinalle palvelustytön. On niin ikävä, kun hänen kesken tieteellisiä tutkimuksiaan täytyy rientää patojen ja kattiloiden kimppuun. Mutta — lisäsi hän vilkkaammin — saamme nähdä, kun työni valmistuu. Ensimmäinen luku on jo valmis. Se käsittelee kysymystä, missä määrin mitaanilaiset ovat samaa sukujuurta kuin heettiläiset eli khatit. Mikä on teidän luulonne tästä asiasta, nuori ystäväni?
— Minä — minä en tiedä, sopersi Kaarina. Me emme lukeneet niistä koulussa.
— Sepä vahinko, heettiläiset ovat sangen mielenkiintoinen kansa, heidän rakennustaiteensa esimerkiksi. Malttakaa, minä luen teille käsikirjoituksestani. Hän nousi ketterästi ja alkoi etsiä kirjoituspöydältään. — Se oli tässä aivan esillä äskettäin. — Plotina, Plo-tiinaa! Voi rakas tyttöseni, minne on joutunut tutkistelmani heettiläisistä, ensimmäinen luku? Ihmeellistä! Sinä olet varmaankin taas järjestäessäsi hukannut sen. Ja-ah, se onneton järjestyshalu, se vie minulta vielä hengen. Plotina!
Plotina juoksi keittiöstä kahvimylly kädessä.
— Rakas isä, mikä hätänä?
Ukko seisoi hänen edessään levittäen molempia käsiään epätoivon kuvana.
— Heettiläinen tutkielmani on poissa. Sinä olet varmaankin sytyttänyt sillä tulta tai antanut sen Kliolle. Oih, oih, monen viikon työ aivan turhaan mennyttä.
— Etsitään, isä kulta, etsitään.
Kaarinan suureksi huviksi ja kummastukseksi alkoi taas sama puurtaminen ja haeskelu. Paperikori, pöytälaatikot, yksinpä uuni tutkittiin perinpohjaisesti. Toisten etsiessä osui Kaarinan katse tiheästi kirjoitettuun paperipinkkaan, joka oli melkein istutuslapion ja puutarhasaksien peitossa. Hän näki siinä sanat khatti, kheta, khitti, Mitaanin valtakunta ynnä muita outoja nimiä.