— Ukki on tullut ja lupaa viedä meidät mukanaan Vehmasmäkeen.
— Onpa se nyt jotakin erinomaista, mutisi Iisa, mutta Sikke, joka paraillaan otsa hiessä oli syventymässä wieniläisvalssin salaisuuksiin, pysähytti tanssinsa ja punastui mielihyvästä.
— Ihanko sinä tosissasi puhut, Manne? kysyi hän.
— Tule katsomaan.
— Opitaan ensin nämä askelet, määräsi Kaarina. Hilja kiltti, soita vielä kerta sama sävel.
Hilja istui soittokoneen ääreen, Iisa ja Sikke pyörivät. Iisalta kävi oppiminen helposti, mutta Siken oli vaikea pysyä tahdissa.
— Yks kaks, yks kaks, laski Kaarina. Voi hyvänen aika, Sikke, etkö sinä koskaan opi niitä askeleita? puhkesi hän viimein toivotonna sanomaan.
Sikke pysähtyi punaisena ja hengästyneenä.
— En, enkä minä enää piittaa koko tanssista. Minä lähden ukin kanssa saareen lehmiä lypsämään ja lehdeksiä tekemään.
Näin sanoen nöyrä ja mukautuva Sikke kohotti päätään niskoittelevasti ja poistui päättävästi huoneesta. Kaarina katsahti ällistyneenä Iisaan.