— Ensi kesänä päästään uuteen taloomme asumaan.
— Sepä hauskaa! sanoi rouva Tulla, joko pian ruvetaan rakentamaan?
— Heti kun maisteri on muuttanut. Minä toimitin hänelle häätökäskyn tänä aamuna.
— Voi sentään! huudahti Sikke, pitääkö Plotinan lähteä pois kodistaan? Minne he sitten muuttavat?
— Sitä en tiedä, mutta Mökki on minun maallani ja tiellä rakennuspuuhilleni.
— Eikö maisteri Saramaa ole ostanut sitä palstaa? uskalsi Kaarina kysyä.
Tulla loi häneen tuikean katseen.
— Hän kyllä väittää niin tehneensä, mutta kauppakirjaa ei ole olemassa, hän on vain vuokralainen, kaikki muu on turhaa puhetta. Suntion perillinen ei tiedä kaupasta mitään. Ukko on hajamielinen ja luulee ostaneensa siinä, missä on vain vuokrannut. Missään tapauksessa kauppa ei ole laillinen, kun ei ole kauppakirjaa eikä koko hommaa ole laillistettu oikeudessa.
Kaarina tunsi syvää sääliä ystäviänsä kohtaan, hän odotti vain sopivaa hetkeä päästäkseen pujahtamaan Mökkiin. Varmaankin istuivat molemmat, isä ja tytär, surun vallassa.
Illalla hänelle tarjoutuikin sopiva tilaisuus. Iisa ja rouva Tulla olivat ompelijan käsissä, ja Sikke lähti hakemaan käsityömalleja kanttorin Almalta. Hän pyysi Kaarinaa seurakseen, ja Kaarina ehdotti, että hän pistäytyisi Mökissä sillä aikaa, kun Sikke viipyi kanttorissa.