— Täällä on niin pimeätä, mutisi Olli nyrpeästi.
— Vedetään kaihtimet ylös. Ja sitten syömme aamiaista.
— Minä lähtisin mielelläni jo kotiin, sanoi Olli.
Kaarle serkku kävi äkkiä vakavan näköiseksi. Hän katseli ulos ikkunasta ja rummutti sormillaan ruutua.
— Näkikö kukaan, kun sinä pitelit pahoin sitä voudin poikaa? kysyi hän.
— Näki kyllä, Mimmi ja Martti, puutarharenkimme, vastasi Olli häpeissään.
— Hm, hm, ikävä juttu. — No niin, mitäpä asia salaamallakaan paranee. Seikka on näet sellainen, Olli rukka, että tuo poika on saanut pahanlaisen aivotärähdyksen. Sinä pitelit häntä vähän liian rotevasti. Vouti lienee kauheasti suutuksissaan ja uhkaa mennä nimismiehelle kantelemaan. Siitä voi koitua sinulle ikävä juttu.
Olli oli käynyt kalpeaksi.
— Mistä serkku sen tietää? ankkasi hän.
— Kuulin palvelijaltani, joka oli käynyt Koivumäen naapurissa. Isäsi on kauhean vihoissaan ja lupasi kepittää sinut oikein perinpohjaisesti. Saat kiittää onneasi, jos sillä pääset, pahempia syntyy nimismiehen ryhtyessä asiaan. Laki ei siedä leikkiä.