Olli kuunteli tyrmistyneenä. Nimismies, laki olivat hänelle vieraita, kauhistuttavia käsitteitä, jotka ankaroina ja peloittavina nousivat häntä uhkaamaan.
— Joudunko minä silloin vankeuteen? kysyi hän miltei kuiskaten.
— Hm — en voi sanoa. Kenties — kenties et. Muistelen vain, että pari vuotta sitten eräs poika sai istua linnassa koko vuoden, kun oli lyönyt toverinsa käsivarren pilalle.
Olli katseli silmät renkaina serkkuaan, joka näytti kovin huolestuneelta ja vakavalta. — Kauheata, jos hänen täytyy istua pimeässä vankilassa! Hän ei sitä kestä, ei päivääkään.
— Olen niin aprikoinut, miten voisin auttaa sinua, Olli poika, ryhtyi Kaarle serkku taas puheeseen. — Mieleeni juolahtikin muuan keino, joka ehkä voisi pelastaa sinut ikävyyksistä. Minä matkustan tänä iltana Tukholmaan asioille. Mitä jos sinä lähtisit mukaan? Saisit nähdä Ruotsin komean pääkaupungin ja matkustaa suuressa laivassa. Viipyisimme siellä korkeintaan pari viikkoa, ja sillä aikaa unohtuu koko tämä kiusallinen juttu. Mitä arvelet ehdotuksestani?
Olli suostui ilomielin. Hänen silmänsä välkkyivät, kun hän ajatteli hauskaa matkaa. Kaarle serkku oli sentään aika reilu.
— Sinä olet kovin hyvä, Kaarle serkku, sanoi hän ja ojensi käsivartensa syleilläkseen nuorta miestä.
Tumma puna peitti Kaarlen posket, ja miltei kärsimättömästi hän työnsi kiitollisen pojan syleilyn luotaan.
— Loruja, sanoi hän. — Minun pitää nyt rientää matkavalmistuksia tekemään. Sinun täytyy pysyä täällä huoneessa, kukaan ei saa nähdä sinua.
Hän etsi kirjakaapista pari vanhaa kuvalehteä pojan katseltavaksi ja poistui huoneesta kiireesti.