— Ei, ei, sanoi Kaarle tehden torjuvan liikkeen kädellään. — Olen saanut kyllikseni kaikista juonitteluista. En halua enää vehkeillä.
— Niin, sanoi Simolin, — mutta miten tulee Kaarle herra toimeen köyhänä? Kauppaneuvoksen omaisuus lankeaa tietysti Ollille, heti kun tulee ilmi, että hän onkin elossa.
— Saan ruveta työtä tekemään, sanoi Kaarle jyrkästi.
Simolin näytti levottomalta. Jos Kaarle herra heitti koko asian sikseen, täytyi hänenkin taas ahkerammin ruveta työtä tekemään, kauppaneuvoksen rahoista oli tähän asti hänelle koitunut osa, nyt se ansio häviäisi.
— Ei ole helppo sen työtä tehdä, joka on tottunut elämään rikkaan tavoin, sanoi hän.
Kaarle myönsi itsekseen suutarin olevan oikeassa. Vaikea oli hänen ruveta elämään köyhän miehen tavoin, vaikea elatuksensa ansaita, kun oli tottunut rehentelemään isosedän rikkauksilla.
Simolin lähestyi mielistelevä ilme konnankasvoillaan entistä isäntäänsä.
— Voisihan ajatella tämän pulman ratkaisuksi keinoa, joka olisi molemmille puolille edullinen.
Kaarle naurahti ivallisesti.
— Jos sellaisen keinon keksitte, olette taikuri, hyvä Simolin, ja minä palkitsen teidät runsaasti.