Ukko ravisti murheellisena päätään.
— Hän varasti, sanoi hän viimein.
— Varasti! Pelle vaipui istumaan tuolille. Olli varasti!
Hän kimmahti taas jaloilleen ja pui nyrkkiä Jokelan nenän edessä.
— Se ei ole totta! huusi hän. Olli oli raju ja itsepintainen ja kova tappelemaan, mutta rehellinen hän oli.
— Rehellisenä minäkin häntä aina pidin, mutta kyllä hän silti joutui kiinni varkaudesta.
Pelle hypähti notkeasti myymäläpöydälle istumaan ja sanoi tarjoten Jokelalle tupakkaa:
— Istukaa tuohon tuoliin, mestari hoi, ja kertokaa minulle. Olisiko poikaparka tosiaan niin pahasti karille ajanut, että olisi ruvennut varkaaksi?
Jokela, jota Pellen reipas olento miellytti, alkoi murteellisella ruotsinkielellä esittää kertomusta Ollin varkaudesta. Kun hän oli päässyt siihen kohtaan, jossa pitkätakkinen setä ja hänen poikansa esiintyvät näyttämölle, kirkaisi Pelle ja hyppäsi kuin ammuttu ällistyneen suutarin eteen. Hän tanssi yhdellä jalalla, takoi nyrkkejään yhteen ja päästeli tulvimalla oikeita merimiesmanauksia.
Jokela luuli hänen tulleen hulluksi ja peräytyi arasti muutamia askelia taapäin.