Olli riensi suutarinverstaaseen. Kasvatuslaitoksessa annettiin kaikenlaista ammattiopetusta, ja koska Olli jo ennestään osasi suutaroida, sai hän tehdä suutarintöitä. Työhuoneessa hän tapasi Mäkisen. Tämä kysyi uteliaana:
— No mitä sait?
— En mitään, vastasi Olli ja lisäsi hiljaa kuin ujostellen: — Se on hyvä mies, tuo opettaja.
— Taitaa olla, sanoi Mäkinen ja löi nauloja kenkiin.
— Olisiko sinusta hauska olla hyvä? kysäisi hän äkkiarvaamatta.
— Olisi, vastasi Olli vakavasti. Ja minä aion tullakin hyväksi.
— Hui, hai, ei täällä kasvatuslaitoksessa hyväksi tule, paatuu vain pahemmaksi. Jollet ole ennen valehdellut ja varastanut, niin täällä opit.
— Eipäs, sanoi Olli jyrkästi. Rehellinen voi olla missä hyvänsä, kun vain tahtoo.
Mäkinen katseli häntä pitkään.
— Sinä olet kumma poika, sanoi hän. Ja hiljempaa, arasti: — Minun äitini tulisi iloiseksi, jos minä kävisin paremmaksi täällä. Minulla on niin hyvä äiti.