Pelle asteli reippaasti ruumistaan huojuttaen poikaparven luo ja tervehti kohteliaasti hattuaan kohottaen työnjohtajaa.
— Voisinko saada tavata herra johtajaa? kysyi hän laulavalla ruotsinkielellä.
— Kyllä kai, ellei hän jo ole lähtenyt ulos. Joku pojista menee saattamaan vierasta.
— Voisin ehkä saada jonkun sellaisen, joka osaa ruotsia, sanoi Pelle, ja kääntyen Ollin puoleen, joka kenenkään huomaamatta oli pujottautunut toisten poikien välitse etummaiseksi, hän kysäisi:
— Osaatko sinä ruotsia?
— Osaan vähäisen, vastasi Olli. Hän ei uskaltanut luoda silmiään Pelleen, sillä hän pelkäsi ilmaisevänsä mielenliikutuksensa.
— Koivu menee sitten, mutta tulee heti takaisin lanttumaalle. Siellä on kitkemistyötä.
Pelle kumarsi työnjohtajalle ja katsahti kysyvästi Olliin.
— Minne päin? kysyi hän reippaasti.
— Tänne vain, vastasi Olli ja lähti opastamaan vierasta johtajan asunnolle. Hän oli niin levoton ja jännittynyt, että koko ruumis oli hien vallassa.