— Ja mistä syystä hän on kasvatuslaitoksessa? kysyi patruuna otsa tuimasti rypyssä.
— Hän on lähetetty meille varkauden tähden, vastasi katsastaja yhä enemmän hämillään.
Nyt vasta Olli heräsi.
— Se ei ole totta, isä, huudahti hän, — se ei ole totta! Minä en ole varastanut. Pelle, selitä heille.
Patruuna kääntyi arvokkaana katsastajan puoleen.
— Istukaa, olkaa hyvä, te olette saapunut hetkenä, jolloin me aivan äkkiarvaamatta olemme saaneet takaisin poikamme, jota viisi vuotta olemme pitäneet kuolleena. Olemme vielä aivan ymmällä. Pyydän, että te puolestanne olette avullisena tämän sekavan vyyhden selvittämisessä.
Hän tarttui hellästi vaimoaan käteen:
— Ehkä on parempi, että sinä, ystäväni, lähdet lepäämään. Mielenliikutus on ollut liian voimakas sinun heikoille hermoillesi.
— Ei, huudahti rouva Wolmar. — Minä tahdon olla täällä poikani luona. En päästä häntä enää hetkeksikään näkyvistäni.
Katsastaja muutteli hämillään jalkojaan.