— Kyllä kai hän on tavallaan sinunkin veljesi, sanoi Olli, — sillä hän on ollut minun veljeni ja ystäväni koko sen ajan, kun minä olin "kuollut".
Patruuna oli tällä välin matalalla äänellä keskustellut katsastajan kanssa, joka oli kahdella päällä, mitä hänen tuli tehdä.
— Ymmärrättehän, etten laske poikaani enää luotani, kaikkein vähimmän kasvatuslaitokseen, puhui patruuna. — Valitan, että hän rikkoi laitoksen sääntöjä vastaan karkaamalla, minä kunnioitan lakia ja alistun siihen, silloin kun on syytä, mutta ette voi vaatia, että syytön poika lähetetään kärsimään rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt. Hän on jo kyllin kärsinyt vääryyttä. Minä tulen kyllä oikeudellista tietä osoittamaan hänen syyttömyytensä.
— Sen jälkeen, mitä olen kuullut, uskon todella, että hän on syytön, sanoi katsastaja. — Hän onkin aina ollut laitoksemme siivoimpia poikia. Hän ojensi kätensä Ollille. — Hyvästi, Koivu, olen iloinen siitä, että asiat ovat kääntyneet onnelliselle tolalle. Älkää muistelko meitä kasvatuslaitoksen ihmisiä katkeruudella. Olemme tarkoittaneet hyvää, vaikka meidän on täytynyt olla ankaria.
Olli pudisti iloisena katsastajan kättä. — Hyvästi, sanoi hän, sanokaa paljon terveisiä kaikille ja erittäinkin herra apuopettajalle ja Mäkiselle.
Kun Virtanen oli lähtenyt, kääntyi patruuna syleilemään Ollia.
— Nyt vasta, rakas poikani, saan oikein lausua sinut tervetulleeksi kotiin. Ja sinun toverisi, kunnon nuori merimies, tuntekoon tästälähin, että tämä talo on hänenkin kotinsa.
Hän puristi voimakkaasti Pellen kättä. Myös rouva Wolmar kiitti sydämellisin sanoin poikansa ystävää.
— Ja kuitenkin, isä ja äiti, ette tunne puoliakaan kaikesta siitä hyvästä, mitä Pelle on puolestani tehnyt, sanoi Olli loistavin silmin. — Hän on ollut kerrassaan suurenmoinen.
— Niin, sinä kerrot sitten meille kaikki, emmehän oikeastaan tiedä vielä muuta kuin että sinä elät ja olet luonamme, sanoi äiti, — mutta nyt tulee teidän ensin syödä ja levätä. Sitten saamme oikein pitkän jutteluhetken. Ja toverisi käsivartta on hoidettava. Sehän on loukkaantunut.