Hän jatkoi edelleen lukemistaan. Kaarle paljasti siinä mitään salaamatta rikoksensa ja kehoitti setäänsä noutamaan Ollin pois kasvatuslaitoksesta.
"Simolinin, joka vihdoinkin monista kepposistaan on joutunut oikeuden käsiin, olen pakoittanut kirjoittamaan todistetun tunnustuksen siitä, että hän ja Janne ovat oikeat rikolliset. Häpeällinen juoni oli kokonaan syntynyt hänen aivoissaan. Minä sain siitä tietää vasta, kun poika oli kasvatuslaitoksessa ja mies tuli minulta rahoja vaatimaan palkaksi konnantyöstään. Sen jälkeen ei omatuntoni antanut minulle rauhaa, ennen kuin sain tunnustaneeksi rikokseni.
"En kuitenkaan ole kyllin rohkea alistuakseni kärsimään ansaittua rangaistustani. Olen nyt matkalla Amerikkaan, jossa aion koettaa rehellisellä työllä päästä eteenpäin. Rahoja en ole ottanut enemmän kuin matkakassan ja jonkin satasen ensi askeleita varten.
"Ymmärrän, miten katkeria olette minulle siitä pahasta, jonka olen teille kaikille, Ollille etupäässä, saattanut. Mutta siitä huolimatta uskallan pyytää teiltä, Setä ja Sinulta, Anna täti, joka aina olit minulle niin hyvä, suurta armonosoitusta. Sallikaa vanhan Maleena tädin edelleen asua Harmaalassa. Kartanon olen lahjoittanut Ollille, olkoon se hänen omansa pienenä korvauksena siitä, mitä hän on saanut kärsiä. Mutta Maleena täti on jo vanha ja kuolee pian. Hänen sydämensä murtuisi, jos hänen täytyisi lähteä pois rakkaasta sukukartanostaan.
"Uskon teidät kyllin jalomielisiksi suostuaksenne pyyntööni. Omasta puolestani pyydän, että unohdatte minun olemassaoloni. Anteeksiantoa en rohkene toivoakaan. Kaarle".
Mukana seurasi Simolinin allekirjoittama paperi, jossa hän tunnusti, että Janne yksissä neuvoin hänen kanssaan oli yöllä käynyt Jokelan kaupassa varastamassa.
Syvä hiljaisuus vallitsi huoneessa, kun patruuna taittoi kirjeen kokoon ja pisti sen taskuunsa.
— Kaarle rukka, huokasi rouva Wolmar. Hänen äitinsä kuoli niin aikaisin, ja isä ei välittänyt hänen kasvatuksestaan. Ja vanha täti hemmoitteli häntä liiaksi.
— Minä en hänelle enää kaunaa kanna, sanoi Olli, — olen liian onnellinen vihatakseni ketään.
— Etkö edes Simolinia tai Jannea? kysyi Pelle puolileikillä.