— Älä puhu Simolinista! Älkäämme muistelko häntä! huudahti Olli tehden torjuvan liikkeen kädellään.
* * * * *
Pelle oli lähtenyt. Turhaan oli Koivumäen ystävällinen isäntäväki pyytänyt häntä jäämään, turhaan Leila vakuuttanut, että hänelle tulee kauhean ikävä uutta veljeä.
— Delfiini ei odota, vakuutti Pelle, mun täytyy lähteä, ei siinä mikään auta. Ja Ollille hän sanoi kahden kesken: — Äitimuori ikävöi kovin Tukholmassa. Olen ostanut hänelle komean huivin hyvittäjäisiksi. Kai hän sentään mulle pienen löylytyksen antaa karkaamisestani.
Olli hymyili. Hän oli näkevinään Flinkin matamin portailla Pelleä vastaanottamassa toruen ja samalla iloisena ja ylpeänä reippaasta pojastaan.
Patruuna lähetti Pellen mukana kirjeen hänen äidilleen. Siinä hän ystävällisin sanoin pyysi, että hänen sallittaisiin pitää huolta Pellen tulevaisuudesta. Olli oli aina pitävä Pelleä veljenään.
Pari päivää sen jälkeen kun Pelle oli lähtenyt, sanoi rouva Wolmar Ollille:
— Huomenna minä lähden Helsinkiin. Tahdotko tulla mukaan, Olli?
Olli loi nopean, säihkyvän katseen äitiin.
— Mitä me siellä?