— Olli, Olli, minne sinä menet? huusi hän.
Poika pysähtyi, käänsi punoittavat kasvonsa häneen ja huusi jalkaa polkien:
— Minä lähden pois täältä. Karkaan. Te olette kaikki pahoja. Isä ja äiti, Pentti ja sinä. Minä en tule koskaan enää takaisin.
Hän tarttui portin salpaan, avasi sen ja heitti portin kiinni jälkeensä, niin että kumahti yhä hokien: — Minä karkaan, karkaan.
— Voi, voi, päivitteli lastenhoitaja nähdessään hänen juoksujalkaa jatkavan matkaansa. Ihanko se poika tosissaan puhuu? Pitääpä juosta jälkeen.
— Anna lapsen kiukutella, sanoi sisäkkö, joka melun kuullessaan oli juossut paikalle. — Mokomakin äkäpussi, ei hänestä ole muuta kuin kiusaa. Vasta yhdeksänvuotias ja komentaa koko taloa, aivan kuin olisi kartanon isäntä.
— Se on totta se, sanoi Martti, puutarharenki. Kyllä siitä pojasta vielä pomo varttuu, kunhan kasvaa.
— Kuinka hän tuollaisen vallan onkaan saanut? kysyi lastenhoitaja, joka vasta oli taloon tullut.
— Rouva on niin heikko, ja kun poikakin on sairaalloinen, hän ei henno sitä kurissa pitää, hemmottelee vain. Ja patruunan aika menee niin tyystin kartanon ja tehtaan hoitoon, ettei hän ehdi kovistelemaan muuta kuin silloin tällöin, vastasi sisäkkö.
— Minä en ole koskaan vielä niin häijyluontoista poikaa hoitanut, valitti lastenhoitaja.