— Viis salaisuuksista, Olli! Meri on sen pojan koti, jolla ei muuta turvaa ole. Heitä suutari ja hänen äkeä eukkonsa ja tule mukaan.
— En kai minä mihinkään kelpaa, kun olen näin pieni ja hento?
— Vanhaks olet?
— Marraskuussa täytän kolmetoista.
— Ja minä olen neljätoista, sanoi Pelle ojentaen pitkää, notkeata vartaloaan. Ei meitä ikä paina, mutta kyllä meillekin jokin ammatti keksitään laivan kannella. Minä rupean märssypojaks, ja sinä kelpaat kyllä kokin apulaiseks.
— Minä osaan pestä astioita ja lakaista ja keittää kahvia ja kuoria perunoita ja… alkoi Olli luetella innostuneena.
— Siinä näet. Me lähetään, niin että hurisee. Minä tunnen Delfiini-laivan ruorimiehen. Hän on isäni toveri ja kiva mies onkin. Halveksii suutaristi maamyyriä, kyllä hän meitä auttaa. Jo tänä iltana käyn hänen puheillaan. Delfiini on nykyjään maissa.
Hetken aikaa vielä suunnitelmiaan kehitettyään pojat lähtivät innostuneina astumaan kotia kohti. Portilla kohotti Pelle varovasti sormeaan:
— Mutta muista, suu kiinni kuin naulittu!
— Totta kai.