— Kepitin vähän voudin Penttiä ja sitten sysäsin hänet alas keilahuoneen aituukselta, kun hän ei totellut minua, selitti Olli todenmukaisesti.
— Ai, ai, siinä tapauksessa kehottaisin sinua seuraamaan itseäni. Sillä jos nyt palaat kotiin, saat varmasti selkäsaunan. Isäsi oli kauhean pahalla tuulella, kävin nimittäin juuri teillä.
Ollia alkoi peloittaa. Sen enempää vastustelematta hän nousi serkkunsa avulla hevosen selkään, asettui Kaarlen eteen istumaan, ja kiiti pian hyvää vauhtia Harmaalaa kohti.
Olli ei koskaan ennen ollut käynyt Harmaalassa. Hänen vanhempansa ja Harmaalan väki olivat olleet huonoissa väleissä jo kauan. Olli ei tiennyt syytä siihen eikä ollut sitä liioin aprikoinut. — Heidän ratsastusretkensä ei ollut kovinkaan hilpeä. Kaarle serkku oli harvasanainen ja omiin ajatuksiinsa vaipunut. Ollista tuntui matka pitkältä ja hän alkoi hiljakseen toivoa, ettei olisi lähtenytkään serkun mukaan.
Hevonen alkoi äkkiä kiirehtää vauhtiaan, ja Olli huomasi, että he pian olivat perillä. Siellä täällä keksi silmä vanhan kallellaan olevan ladon, maa oli viljeltyä, ja vähän matkan päästä kuului kukon kie'untaa. Ei kestänytkään kauan ennen kuin asuinrakennus alkoi näkyä puitten välistä.
Harmaala oli vanha, rappeutunut kartano. Kaikki siinä oli ränsistynyttä. Puisto ja käytävät olivat rikkaruohojen vallassa ja miltei luonnontilassa, korkea portti oli rempallaan ja pihamaa vailla hoitoa. Ollia värisytti, niin kolkkoa oli täällä, niin perin erilaista kuin Koivumäellä. Siellä oli puisto Martin loppumattoman huolenpidon esineenä, siellä olivat käytävät hiekoitetut ja aina yhtä siistit. Äiti itse piti silmällä kukkatarhaa, jossa ei valppainkaan silmä huomannut rikkaruohoja tai kellastuneita lehtiä. Kaikki oli siellä puhdasta ja valoisaa!
Pihalle ilmestyi punatukkainen, noin viisitoistavuotias poika. Hän loi tylsän katseen Olliin, tervehti nöyrästi Kaarle serkkua ja talutti hevosen talliin.
Alkoi jo hämärtää. Olli oli kompastua portaisiin, joissa oli iso lovi.
Kaarle serkku naurahti ilkeästi.
— Astu rohkeasti vain eteenpäin, serkku. Me täällä Harmaalassa emme pelkää pieniä hiirenreikiä. Maleena täti! Maleena täti! huusi hän kaikuvalla äänellä. Missä se vanha lohikäärme viipyy, mutisi hän itsekseen.