He astuivat laajaan huoneeseen, joka näytti miltei autiolta. Keskellä oli tamminen ruokapöytä, sen ympärillä korkeita tuoleja ja seinällä vanha kaappi. Siinä koko kalusto lukuunottamatta paria vanhaa muotokuvaa, jotka kuvasivat toinen tummanveristä, korskannäköistä miestä ja toinen lempeätä, sinisilmäistä naista, joka oli hyvin Ollin äidin näköinen.
— Hienoa täällä Harmaalassa, eikö totta? kysyi Kaarle serkku ivallisesti viitaten erääseen rikkinäiseen tuoliin. Me Harmaalan paronit olemme vaatimattomampaa väkeä kuin Koivumäen tehtailija.
Samassa avautui ovi naristen ja Maleena neiti astui sisään. Hän oli pitkä, lujarakenteinen vanha nainen. Ollin mielestä hän muistutti vanhaa hevosta, sillä erotuksella vain, että ne useimmiten ovat lempeän ja kärsivän näköisiä, mutta Maleena neidin pieniä, pistäviä silmiä, terävää nenää ja pitkää, kapeahuulista suuta Olli tunsi pelkäävänsä.
— Salli minun esittää sinulle, rakas täti, arvoisa serkkuni, Koivumäen tuleva isäntä, sanoi Kaarle serkku liioitellun kohteliaasti.
Vanha neiti loi nopean katseen poikaan ja tervehti häntä kankealla päännyökkäyksellä.
— On kai sinulla jotakin syötävää meille, Maleena täti? Arvoisa enoni ei suvainnut tarjota minulle päivällistä.
Maleena neiti katosi mutisten jotakin ja palasi vähän ajan kuluttua tarjotinta kantaen.
Ollilla oli hyvin nälkä, mutta hänen ruokahalunsa katosi, kun hän kohtasi Maleena tädin silmät, jotka katsoivat häneen tuikeasti ja vihamielisesti. Ja vaikka Kaarle serkku syödessään puheli paljon ja huolettomasti, huomasi Olli hänen olevan kiukuissaan jostakin.
Kun he olivat syöneet, sanoi Kaarle serkku: — Olli jää tietysti tänne yöksi. Kai Harmaalan vierashuoneessa on sijaa rakkaalle sukulaiselleni.
Maleena neiti sytytti kynttilän ja vei Ollin kolkonnäköiseen makuuhuoneeseen. Äänetönnä hän valmisti pojalle sijan sohvalle ja käski lyhyesti hänen paneutua nukkumaan. Olli olikin niin väsynyt kaikista elämyksistään, että heti vuoteeseen päästyään vaipui uneen.